Teollisuuden aloilla huoltoseisokeissa ja projekteissa työvoima liikkuu yritysten, laitosten ja maiden välillä, joten Suomessa yrityksillä on jo pitkään ollut tarve yhteiselle, standardisoidulle työturvallisuuden peruskoulutukselle.
Standard Solutions Groupilla on ollut yhdessä ruotsalaisen teollisuuden kanssa laadittu ja standardisoitu työturvallisuuskoulutus SSG Entre Ruotsin markkinoilla jo 2000-luvun alusta.
Kun SSG sivuliike aloitti toimintansa Suomessa elokuussa 2022 haluttiin varmistaa, että Suomessakin olisi vastaava koulutus saatavilla ja näin tapahtui toukokuussa 2023 kun SSG Contractor Safety Finland valmistui.
Ruotsissa SSG:n Entre koulutuksen etuna on nähty, että sen avulla tilaaja yritykset voivat varmistaa ja luottaa että koulutuksen käyneillä on samat, standardin mukaiset yhtenäiset perustiedot ja ymmärrys työturvallisuudesta. Useat Suomessa toimivat teollisuusyritykset hyväksyvät SSG:n verkkokoulutukset suomalaisten yleisten työturvallisuus koulutusten rinnalla. Tällä hetkellä monet eri teollisuuslaitokset Pohjoismaissa edellyttävät tai hyväksyvät hyväksytysti suoritetun SSG Entre tai Contractor Safety -koulutuksen töiden aloittamiseksi alueellaan.
Oli hienoa olla mukana SSG:n edustajana PSK:n Työturvallisuuden peruskoulutus -standardia valmistelevassa työryhmässä, luomassa jotakin uutta, sellaista mitä ei Suomessa ole aiemmin ollut ja jolle omasta kokemuksesta tiesin olevan tarvetta ja tilausta. Minulle standardi tuo järjestelmällisen ja kurinalaisen rakenteen turvallisuuskoulutuksen sisältöön ja toteuttamiseen. Se auttaa varmistamaan laadun ja tasalaatuisuuden.
Tilanne on pitkään ollut se, että yritykset ovat tehneet ja kehittäneet omia koulutuksiaan, henkilöstöä on koulutettu kouluttajaksi lähiopetukseen tai tehty omia verkkokoulutuksia. Lisäksi jokaisella laitoksella ja työpaikalla on omat erityispiirteensä, joista on myöskin pitänyt kertoa työntekijöille ja urakoitsijoille. Koulutusten sisällön ylläpitäminen ja toteuttaminen, etenkin lähiopetuksena, on raskas ja aikaa vievä rutiini. Urakoitsijat, jotka kiertävät eri toimipaikkojen välillä ovat sitten opiskelleet samat perusasiat useampaan kertaan kun laitosten koulutuksien sisällölle ei ole ollut yhteistä referenssiä.
Nyt PSK:n uuden standardin myötä, meillä vihdoinkin on referenssi, mitä hyvä työturvallisuuden peruskoulutus sisältää. Standardissa on määritelty paitsi minimisisältövaatimukset annettu myös vinkkejä ja esimerkkejä, mitä koulutukseen voi sisällyttää.
Aiemmin mainittu SSG:n Contractor Safety Finland ja Entre, kattavat aihealueiltaan ja sisällöltään hyvin uuden PSK:n standardin sisältöä. Yhdessä SSG:n ammattitaitoisen ja kokeneen E-learning tiimin kanssa olemme käyneet läpi SSG:n eri koulutusten sisältöä ja verranneet niitä uuden standardin vaatimuksiin. Ensi kesään mennessä SSG:llä on tarjota laadukas, nykyistä hieman laajempi ja monipuolisempi työturvallisuuden verkkokoulutus, joka soveltuu teollisuuden työturvallisuuden peruskoulutuksesi omille työntekijöille ja urakoitsijoille Suomessa ja myöhemmin Pohjoismaissa.
Kuten PSK:n standardi myös tämä kesäksi julkaistava kurssi on ensimmäinen laatuaan. Se tulee kehittymään ja muuttumaan. SSG:llä on aina ollut läheiset suhteet teollisuuteen, useimmat tuotteemme ja palvelumme syntyvät teollisuuden yhteistyöryhmien aloitteesta. Jos haluat olla mukana jatkokehittämässä ja kommentoimassa tätä uutta työturvallisuuden verkkokoulutustamme jo ennen kesää niin otathan yhteyttä.